?

Log in

tammikuu 2006   01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31

Vaalipäivä

Posted on 2006.01.15 at 13:49
Kuukausia kestänyt kampanjointi on tältä erää ohi ja ensi viikolla käydään sitten kahden suurimman välistä mittelöä, jos (ja kun) Halonen ei saa yli puolta äänistä nyt ensimmäisellä kierroksella.

Me Heidi Hautalan tukiryhmäläiset perustimme tämän blogin tuomaan vaaleihin lisää keskustelua tärkeistä aiheista. Meille tukiryhmä ei merkinnyt julkkispotpuria eikä blogi "mitä tein tänään"-tyyppistä päiväkirjaa.

Pyysimme blogiimme kirjoituksia vihreiltä poliitikoilta, Heidin tukijoilta ja tutkijoilta. Olemme lopputulokseen varsin tyytyväisiä.

Kaiken kaikkiaan Heidin kampanjaa oli hauska tehdä. Helppohan on mainostaa, kun tuote on kunnossa...

Parasta kampanjassa oli se, että vihdoin viimeisinä viikkoina onnistuimme murtamaan sen harmaan muurin, että vaaleissa ei muka olisi vaihtoehtoja. Viimeisinä viikkoina netti ja toritilaisuudet täyttyivät Heidiä kannattavista viesteistä. Katsotaan, mihin ne kantavat tänään vaalipäivänä.

Vielä ehtii äänestämään.

Ville Ylikahri

Kirjoittaja on Heidin tukiryhmän koordinaattori

p.s. Tämä blogi jatkaa maailman ja politiikan kommentointia myös näiden vaalien jälkeen.

Ilmastoturvallisuutta

Posted on 2006.01.14 at 18:19
Tänään juttelin Norjan EU-suurlähettilään kanssa ilmastopolitiikasta. Hän kertoi, että Norjalla on aika suuria vaikeuksia saavuttaa Kioto-tavoitettaan. Siitä huolimatta Norjassa ei juuri kukaan arvostele Kioton sopimusta, eivät edes suurteollisuuden edustajat.

Lähettiläs kertoi myös, että teollisuuden hiilidioksidipäästökauppa alkoi Norjassa yhtä aikaa EU:n päästökaupan kanssa. Norja on liittymässä EU:n päästökauppaan, vaikka ei olekaan EU:n jäsen.

Aika yllättävää, että ilmastopolitiikkaa koskeva keskustelu voi olla niin erilaista naapurimaissa. Kaiken kukkuraksi Norja on Kiotossa sitoutunut vähentämään päästöjään paljon enemmän kuin Suomi, vaikka sen kaikki sähkö tuotetaan vesivoimalla. Niinpä se ei esimerkiksi voi vähentää kivihiilen polttoa sähköntuotannossa.

Suomessa poliittisista puolueista lähinnä vain vihreät tuntuvat ymmärtävän sen, että oikeudenmukaisuutta ei voi olla ilman ympäristönsuojelua. Ei ole oikeudenmukaista, jos nyt vallassa oleva sukupolvi käyttää leijonanosan maapallon raaka-aineista ja jättää nykyiset nuoret ja lapset mopen osille. Ei sekään ole oikeudenmukaista, jos aiheutamme ilmastonmuutoksen, joka kuivaa Afrikan ja Aasian pellot ja laukaisee liikkeelle Grönlannin ja Etelänapamantereen jäätiköiden sulamisen. Niiden sulamisen edettyä tiettyyn pisteeseen sitä ei enää pysty pysäyttämään. Grönlannin jään sulaminen nostaisi merenpintaa 7 metrillä, Etelänapamantereen paljon paljon enemmän. Se muuttaisi esimerkiksi Helsingin, New Yorkin, Kööpenhaminan, Buenos Airesin, Hanoin, Dar Es Salaamin ja Kalkutan merenalaisen arkeologian kohteiksi.

Ilman ympäristönsuojelua ei ole myöskään turvallisuutta. Suomalaisessa NATO-voittoisessa turvallisuuskeskustelussa tämäkin tuppaa unohtumaan muilta kuin vihreiltä. Brittihallituksen tieteellinen neuvonantaja Sir David King sen sijaan on useasti todennut, että ilmastonmuutos on turvallisuudellemme pahempi uhka kuin kansainvälinen terrorismi.

Viime joulukuussa Kanadan Montrealissa pidetyssä ilmastokonferenssissa käytiin onneksi monia rohkaisevia keskusteluja. Minulle ehkä rohkaisevinta oli se, että tapasin paljon yritysmaailman edustajia, jotka haluavat poliittisten päättäjien sopivan reippaista päästövähennystavoitteista tuleville vuosikymmenille. Nämä bisnesihmiset tietävät, että on jo olemassa paljon modernia tekniikkaa, jolla päästöt saadaan alas. Kysymys on vain siitä, että uusi ilmastoystävällinen tekniikka on usein kalliimpaa kuin perinteinen. Mutta tehtaat ja voimalaitokset rakennetaan joka tapauksessa uusiksi seuraavien 50 vuoden aikana, aivan kuten nykyiset tehtaat ja voimalaitokset on rakennettu viimeisten 50 vuoden aikana. Jotta pystyisimme 50 vuodessa vähentämään päästöjä niin paljon kuin tarvitaan, on tärkeää, että uudet investoinnit tehdään puhdasta tekniikkaa käyttäen.

Jotta yritykset uskaltaisivat investoida puhtaampiin vaihtoehtoihin, niiden täytyy pystyä arvioimaan investointiensa arvo tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Tätä varten tarvitaan päästövähennystavoitteet useiden vuosikymmenien päähän, vähintään 2020-luvulle.

Kun kuulee kansainvälisten suuryritysten edustajien puhuvan tällaisia, suomalainen itku ja valitus Kioto-päästövähennysten vaikeudesta tuntuu varsinaiselta peräkylän parranpärinältä.

Satu Hassi

Kirjoittaja on europarlamentaarikko

Hyvinvoinnin puolustusvoima

Posted on 2006.01.13 at 20:54
Pohjoismaiseen hyvinvointivaltio-ideologiaan kuuluu ajatus vahvoista julkisista palveluista turvaverkkona, joka joustaa silloin, kun yksilö tarvitsee apua siirtyäkseen elämäntilanteesta toiseen. Viime vuosina tämä jouston vaatimus on kohdistettu yhä useammin yksilöön yhteiskunnan sijaan.

Siinä missä hyvinvointipalvelut olivat aiemmin kilpailuvaltti, nyt niiden tuottamisen katsotaan uhkaavan talouskasvua ja kansainvälistä kilpailukykyä. Paradoksaalisesti hyvinvointivaltion turvaamisen ehtona nähdään jonkinasteinen hyvinvointipalveluista tinkiminen yhteisen edun hyväksi.

Jatkuvia leikkauksia ja nipistyksiä perustellaan ainoana tapana turvata hyvinvointipalvelut, samaan aikaan kuin säästöt heikentävät palvelujen laatua ja horjuttavat luottamusta hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuteen.

Samalla osa-aikaisuus, tilapäisyys ja muut perinteisesti epätyypillisiksi katsotut työsuhteet ovat vähitelleet tyypillistyneet. Epävarmassa ja tilapäisessä työsuhteessa olevan on oltava valmis töihin silloin kun töitä on tarjolla, tingittävä omista työaika- ja palkkatoiveistaan, ja itse kannettava pärjäämisen riskit epävarmojen pätkätyösuhteiden ja -työetujen välissä. Joustavuuden vaatimus on läpäisee koko elämän.

Perinteisesti erilaiset hyvinvointiyhteiskunnan takaamat tuet on ajateltu sillaksi, joka helpottaa muutosta elämäntilanteesta toiseen. Pätkätyöyhteiskunnassa elämä on jatkuvassa muutostilassa tavalla, joka on sietämätön sekä järjestelmän että yksilön kannalta.

Oikeudesta hyvinvointiin on tullut pätkittäistä ja osa-aikaista. Yhä harvemmalla työuraansa aloittavalla on turvana omaa ammattiyhdistystä. Jatkuvasti vaihtuvien työsuhteiden ketjussa myös oman ammatin käsite kyseenalaistuu. Pätkätyöläinen jää vaille lakisääteisiä lomia, päivärahoja, eläkkeitä ja sairaspäivärahoja. Vakituisessa työsuhteessa oleva varaa ajan työpaikkalääkäriltä, pätkätyöläinen jonottaa tutkimuksia kuukaudesta toiseen.

Heidi Hautala osui suoraan aikaamme kalvavan ongelman ytimeen huomauttaessaan, että ”on liian yksinkertaista ratsastaa työn ja työnteon sloganilla, jos ei ole käsitystä työn murroksesta” (lehdistötiedote 12.11.2005). Sen sijaan pitäisi kysyä, eikö myös osa-ja pätkätyötä tekevällä tulisi olla oikeus hyvinvointiin: eikö ole hyvinvointi-ideologian mukaista varmistaa, että sosiaaliturva toteutuu myös niinä väliajan, etsimisen ja odottamisen hetkinä, jotka niveltävät elämää epävarmasta nyt-hetkestä kohti vielä epävarmempaa tulevaisuutta?

Tarvitsemme uudenlaista sosiaaliturvaa. Heidin ja vihreän puolueen ratkaisu uudeksi toimeentuloturvaksi on perustulo. Jokaiselle kansalaiselle kuuluva perustulo tasaisi arjen epävarmuutta ja sovittaisi yhteen työllisyyden ja työttömyyden pätkät. Perustulo poistaisi tarveharkinnan keskeisimmistä tulonsiirroista, mikä vähentäisi yhteiskunnan kannalta tehotonta ja yksilön kannalta nöyryyttävää luukulta luukulle -kulkemista. Perustulo poistaisi työllistymisloukkuja ja antaisi arvoa myös elämää uusintavalle työlle. Voisimme vihdoin lakata puhumasta universaalista sosiaaliturvasta ja luoda järjestelmän, joka on sitä myös ihan oikeasti.

Heidi on minun valintani, koska hän on presidenttiehdokkaista ainoa uskottava hyvinvoinnin puolestapuhuja.

Outi Alanko-Kahiluoto

Kirjoittaja on Helsingin vihreiden puheenjohtaja

Työtön, työtön, työtön..

Posted on 2006.01.13 at 16:25
Kampanjapäällikkönä saan innostuneita puheluja Heidin televisioesiintymisten jälkeen. Eilen illalla niitä tuli jopa kaksi peräkkäin. Niissä ihailtiin Heidin hyvää esiintymiskykyä ja rohkeutta ottaa esiin asioita, jotka muut pitäisivät vielä kaapissa – oli sitten kyse liittymisestä Natoon tai Venäjän ihmisoikeuskysymyksistä.

Avoimuus on demokratian perusta. Suomalaisia ihmisiä, äänestäjiä, ei kannattaisi aliarvioida, sillä kysymykset ja ehdotukset osuvat usein naulan kantaan. Ehdokkaita pitäisi muistuttaa terveestä nöyryydestä. Kuka tahansa voi yllättäen joutua täyttämään lomaketta, johon on kirjoitettava "työtön, työtön, työtön.." ihan riippumatta osaamisesta tai työvuosista.

Heidi on nostanut esille uudet uhkat ilmastonmuutoksesta ja energiavarmuudesta. Hän on selvittänyt asiantuntevasti pitkän Euroopan parlamentin työnsä kokemuksella Suomen roolia EU:ssa ja maailmassa.

Tentteihin olisi kaivattu syvemmälle meneviä kysymyksiä siitä yhteiskunnallisesta murroksesta missä Euroopassa eletään, esimerkiksi kysymyksiä maahanmuuttajista tai pätkätyön turvattomuutta tuovasta tulevaisuuskuvasta. Miten pysäyttää yhteiskunnan eriarvoistuminen?

Eilisessä televisiokeskustelussa muut ehdokkaat hiljenivät ja kuuntelivat keskittyneesti, kun Heidi puhui. Vihreät arvot ovat yhtäkkiä muillekin ehdokkaille tärkeitä. Heiltä vaan puuttuu se seuraava toiminnan askel: Mitä tehdä, että ongelmia ennaltaehkäistäisiin.

Uusi turvallisuuspolitiikka pitäisi olla valmistautumista uusiin uhkiin. Esimerkiksi uusiutuva energia, sen tutkimus, kehittely ja jalostaminen voisivat olla seuraava suomalainen huippuihme. On laskettu, että uusiutuviin energiamuotoihin panostaminen loisi 20 000 työpaikkaa aina tutkijoista ja kattilankehittelijöistä ruokohelpin jalostajiksi.

Meillä on nyt mahdollisuus äänestää parasta ehdokasta, Heidiä, näiden vaalien todellista herättäjää.

Iiris Kivimäki

Kirjoittaja on Heidi Hautalan kampanjapäällikkö

Jag är lite avundsjuk

Posted on 2006.01.12 at 16:24
Jag är nog lite avundsjuk. I Sverige har vi kung Karl XVI Gustav var sig vi vill eller inte. De flesta verkar tycka det är ett bra system, men jag tycker det är helt gammalmodigt och odemokratiskt. Det är inget fel på kungafamiljen som personer, så vitt jag kan bedoma från de få gånger jag träffat dem.

Kronprinsessan Victoria verkar vara en riktigt trevlig typ. Det känns däremot omodernt att ha en viktig samhällsfunktion som går i arv inom en viss familj. Finland hade en gång planer på att införa ett liknande system, men på grund av (o)lyckliga omständigheter instiftades presidentämbetet istället. Bra för er.

Tyvärr är inte presidentsystemet heller hellt oproblematiskt. Makt centreras kring en enda person på ett sätt som inte är alldeles hälsosamt, vare sig för maktuförandet eller den enskilda personen. När Heidi Hautala talar om att minska presidentens makt kan jag alltså bara hålla med. I Sverige har kungen nästan ingen formell makt alls, vilket är logiskt då han inte är folkvald. Ändå är han en viktig symbol och har stor makt när han representerar Sverige i olika sammanhang. Och om han någon gång uttalar sig politiskt, vilket han inte borde, så lyssnar människor. Den makten kan ingen kostitution ta ifrån honom. Just därför borde inte en sådan funktion vara arvbar, utan väljas av folket.

Ibland känns det tyvärr nästan som att det är lika lätt att förutse innehavaren av den finska presidentposten som det svenska kungahuset. Posten arvs inom den socialdemokratiska familjen, och väljs sedan av folket.

När jag följt svenskspråkiga valdebatter inför finska presidentvalet har jag imponerats stort av Heidi Hautala. Inte bara för att hon talar nästintill perfekt svenska, utan också för att hennes (presidentlika) utsträlning och kloka åsikter.

Jag har alltid känt mig lite avundsjuk på er som har möjligheten att rösta om ert lands främsta företrädare. Det vore ju roligt om fler tog den chansen tillbryta det gamla monstret och rösta på en grön kandidat. Heidi skulle bli en utmärkt framtidsinriktad president.

Maria Wetterstrand
Språkrör för Miljöpartiet de Gröna, Sverige
Riksdagsledamot

Kirjoittaja on Ruotsin vihreiden puheenjohtaja ja kansanedustaja


Viime viikolla FST:n ruotsinkielisessä vaalitentissä Heidi Hautala haastoi Tarja Halosen keskusteluun menneisyyden hallinnasta ja suomettumisesta. Halosen ilmeestä näki, että aihe ei ollut mieluinen.

Miksi menneisyydestä keskusteleminen on sitten niin tärkeää? Osa oikeistopoliitikoista haluaa keskustelua siksi, että voisivat osoittaa "olleensa oikeassa" Neuvostoliitosta, ja samalla he haluavat lähinnä nöyryyttää YYA-hengessä toimineita. Tämä on tarpeetonta historiallista jälkiviisautta, joka unohtaa olennaisen. Menneisyydestä on keskusteltava siksi, että kansallisvaltion omakuva - käsityksemme siitä, mistä olemme tulossa ja mihin olemme menossa - on sidoksissa sen historiakäsitykseen ja yhteiseksi koettuihin kokemuksiin.

Avoin keskustelu on tarpeen esimerkiksi siitä, miten presidentti Kekkonen anasti perustuslaista riippumatta valtaa eduskunnalta Neuvostoliitto-suhteisiinsa vedoten, tai kuinka 1970-luvun johtavat poliitikot kuuntelivat itänaapurin edustajien ääniä myös sisäpolitiikassa - ja missä määrin tällainen toiminta oli perusteltua. Keskustelu auttaa meitä ymmärtämään politiikassa tehtävien valintojen merkitystä. Valitulle linjalle on aina olemassa vaihtoehtoja.

Suomessa on pitkään rakennettu käsitystä erinomaisesta herraonnestamme. Johtajamme eivät toki ole aina valinneet ainoaa oikeaa vaihtoehtoa, tai me valinneet ainoaa oikeaa johtajaa. Esimerkiksi Paasikiven-Kekkosen linja oli tietoisesti rakennettu mielikuva yhtenäisestä politiikasta. Käytännössä johtavat poliitikot joutuivat miettimään toimintaansa kussakin tilanteessa vajavaisten tietojen pohjalta eri vaihtoehtoja harkiten. 1970-luvun politiikkaa on luonnollisesti tarkasteltava osana omaa aikakauttaan, mutta avointa keskustelua ei voi jättää käymättä vain siksi, että poliitikot pitävät kiusallisena sen ajan toimintansa tarkastelua.

Kirjoitan tätä lomalla Madeiralla. Tapasin eilen sattumalta entisen opettajani Lontoon University Collegen opiskeluajaltani. Tämä professori Schopflin on yksi johtavista keskieurooppalaisen identiteetin tutkijoista, Unkarista 1960-luvulla Isoon-Britanniaan tullut maahanmuuttaja. Nyt sain kuulla, että Schopflin on palannut Unkariin ja tullut valituksi maan edustajaksi Europarlamenttiin. Ilahduin uutisesta. Politiikassa tarvitaan Schopflinin kaltaisia ajattelijoita, jotka ymmärtävät historiamme merkityksen tulevaisuuden rakentamisessa. Itä-Euroopan uusissa demokratioissa on muitakin ilahduttavia esimerkkejä kulttuuri- ja tiedemaailmasta politiikkaan tulleista vaikuttajista - Vaclav Havelista Adam Miznikiin ja Lennart Mereen.

Vihreiden presidenttiehdokas Heidi Hautala on tuonut esille ajatuksen siitä, että Suomeenkin voitaisiin valita eräänlainen filosofipresidentti. Hautala on oikeassa. Me tarvitsemme johtajia, joilla on arjen politiikan harmauden ylitse nousevaa sanottavaa. Poliitikkoja, jotka tekevät aikamme ilmiöistä ymmärrettäviä ja antavat meille rohkeutta tehdä oikeita valintoja. Heidi Hautalassa on itsessään sen verran filosofin vikaa, että hänestä tulisi aivan erinomainen uuden ajan suomalainen presidentti.

Ville Niinistö

Kirjoittaja on Vihreän liiton varapuheenjohtaja ja historiantutkija

Enemmän aikaa, vähemmän roinaa

Posted on 2006.01.10 at 19:29
Eikö ole kummallista, että vaikka nykyajan suomalaiset ovat käsittämättömän vauraita verrattuna edeltäviin sukupolviin tai maailman ihmisten enemmistöön, taloudelliset huolet painavat monen mieltä? Kiire ahdistaa, vaikka työn tuottavuus on neljätoistakertaistunut sadassa vuodessa? Luulisi näissä oloissa elettävän elää leppoisaa elämää vailla taloudellisen huolen häivää.

Miksi tavoittelemme kieli vyön alla yhä enemmän, vaikka meillä on jo tarpeeksi? Jos olisimme tyytyneet siihen elintasoon, joka suomalaisilla oli 1980-luvun puolivälissä, riittäisi kolmannesta lyhyempi työaika: kuusi ja puoli tuntia töitä neljänä päivänä viikossa tai vaihtoehtoisesti joka kolmas viikko lomaa. Aika mukavaa, vai mitä?

Emme rikastuisi yhtä nopeasti, mutta elämä olisi rikkaampaa, jos ottaisimme rennommin, tekisimme työtä järkevään tahtiin niin, että työnsä voi tehdä kunnolla ja ylpeyttä työstään tuntien vapaa-aikaa samalla asteittain lisäten. Meillä olisi enemmän aikaa toisillemme ja itsellemme.

Vapaa-ajan lisääminen on elintasoa, joka ei pilaa ympäristöä eikä haaskaa luonnonvaroja. Mitä tällä on tekemistä presidentinvaalien kanssa? Presidentti ei päätä työajasta, mutta ei siitä tosiasiassa päätä eduskuntakaan, vaan maailmaa kovin ahneiden silmälasien katsovat työmarkkinajärjestöt. Presidentti voisi avata solmun sanomalla, ettei näin saa olla. Heidi on ainakin työmarkkinajärjestöistä riippumaton.

Osmo Soininvaara

Kirjoittaja on Vihreän liiton kansanedustaja

Uudet uhat vaativat uusia aseita

Posted on 2006.01.09 at 14:02
Rajalla oleva rauta ei pelasta meitä 2000-luvun vaaroilta. Vaalitenttien perusteella tätä asiaa useimmat presidenttiehdokkaat eivät edelleenkään hahmota. Pojat ovat halunneet puhua enimmäkseen pyssyistä.

Maamiinat ovat tyypillinen esimerkki. Miinat eivät pysäytä ilmastonmuutosta, pandemiaa, ydinonnettomuutta tai edes terrorismia. Sen sijaan miinojen säilyttäminen lisää epävakautta globaalissa toimintaympäristössä, jossa myös Suomi on mukana. Jos Suomi ei ole mukana miinakieltosopimuksessa, Suomen toiminta mahdollistaa myös muiden jäämisen sopimuksen ulkopuolelle. "Suomen miinat eivät tapa siviilejä" -argumentaatio ei vain toimi kansainvälisessä politiikassa.

Niin kauan kuin turvallisuudesta käytävä keskustelu pyörii ainoastaan armeijoiden ja aseiden ympärillä, Suomen puolustuksessa ei ole mitään uskottavaa. Tämä pätee myös Venäjän uhkaan. Aktiivinen toiminta Venäjän vakauden ja demokratiakehityksen puolesta on parasta turvallisuupolitiikkaa. Siinä eivät asejärjestelmät auta. Jos turvallisuutta joudutaan takaamaan aseilla, ollaan jo hävitty aivan liikaa.

2000-luvun uhkia torjutaan ensisijaisesti kansainvälisen diplomatian, ympäristöpolitiikan, kehitysyhteistyön tai kauppapolitiikan keinoin. Presidentinvaalien alla käytävän keskustelun pitäisi keskittyä punnitsemaan erityisesti ehdokkaiden kykyjä hoitaa näitä tehtäviä.

Tässä suhteessa Heidi Hautalan näytöt ovat ehdokkaista parhaat. On tietysti iloinen asia, että myös muuta ehdokkaat ovat valmiita myöntämään esimerkiksi ilmastonmuutoksen tärkeyden. Hautala on kuitenkin tehnyt työtä ympäristökysymysten nostamiseksi poliittiselle asialistalle jo vuosia - ja yhdessä vihreän liikkeen kanssa onnistunut siinä. Presidenttiehdokkaista Hautala on eniten pyrkinyt ottamaan esille uudet uhat ja esittänyt keinoja niiden torjumiseen.

Turvallisuuspolitiikkaa on vihdoin ryhdyttävä ajattelemaan laaja-alaisena kokonaisuutena. Ihmisistä ja ympäristöstä huolehtiminen myös ulkomailla on tässä työssä tärkeintä.

Tapio Laakso

Kirjoittaja on Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja

Ruudun takaa...

Posted on 2006.01.07 at 11:02
Kampanjapäällikkönä pääsen kurkistamaan ruudun taakse. Presidentinvaalien
valtapeli käydään studioissa, kulisseissa ja mediassa.

Televisioesiintymiset ovat tärkeitä tenttejä. Ilmassa on jännitystä,
puuterin tuoksua, viime hetkien tsemppausta ja tärppien kertausta.

Miten tämä ilta sujuu? Jännitys tarttuu. Heidi on rauhallinen, keskittyy
ja loistaa viisailla vastauksillaan. Hän saa asiat esiin ilman ärtymystä,
päälle puhumista tai jankkaamista. Mutta silti jännittää kutkuttavasti.

Ehdokkaat ja heidän vaaliavustajansa istuvat ilta illan perään samalla
joukolla eri studioissa. Olo on vähän kuin sukuseuran juhlissa. Ensin
kyräillään, sitten juodaan kahvia, vähän jo naureskellaan ja lopulta
ollaan kuin samaa perhettä. Kunnes tentin jälkeen kukin katoaa omille
teilleen. Tuskin kadulla tunnetaan ennen seuraavaa sukujuhlaa.

Kampanjapäälliköiden kesken päivitellään, miten ilmassa on melkein
talvisodan tuntua. Omat lapset on lähetetty evakkoon maalle sukulaisiin.
Kampanjatoimistojen nopean toiminnan joukot ovat jo asemissa valmiina
hyökkäykseen. Taistelu minuuteista ja mediasta kiihtyy loppua kohti.

Media on politiikan paras vihollinen. Sitä tarvitaan, mutta sen hallinta
on yhä mahdottomampaa. Ilta illan perään samat kasvot jauhavat samoja
asioita. Näkemyseroja on ammattilaisenkin vaikeaa löytää. Miten Halosen
kanta Venäjästä eroaa Vanhasen puheista? Mitä ihmeen ylipäällikkyyttä
tarvitaan globalisoituvassa maailmassa?

Suomessakin televisiohaastatteluihin on tullut uutta virtaa. Toisaalta
ehdokashaastatteluista on tullut viihdettä, tosi-tv:tä. Ehdokkaat
leikkivät, rustaavat runoja ja paljastavat persoonaansa milloin kaktuksen
kanssa milloin ilman. Seuraavaksi varmaan psykologit alkavat antaa
lausuntoja ehdokkaista, heidän estoistaan tai siitä, miten kotiolot ovat
vaikuttaneet lahjakkaiden lasten tragedioihin tai strategioihin.

Ylen uusi hyökkäävä haastattelutyyli on varmasti esimakua siitä, mitä on
tulossa. Se on silti enemmän viihdettä kuin ehdokkaan vakavaa
puntaroimista tai köykäiseksi havaitsemista. Haastattelijan kysymykset
eivät pureudu olennaiseen eli siihen millainen vallankäyttäjä ja
poliitikko ehdokas on tai millainen presidentti hänestä tulisi. Nyt
haetaan yksittäisiä kompastuslauseita kymmenen vuoden takaa tai halutaan
vahvistaa stereotyyppistä näkemystä puolueesta.

Nautinnolla muistelen Englannin aikaa ja BBC:n tapaa vaatia vastauksia
poliitikoilta. Heiltä odotetaan enemmän kuin tavalliselta punaisia päin
kävelevältä kansalaiselta. Seurauksena siellä on, että hallituksen
ministerit vaihtuvat. Pääministeri joskus jopa kieltäytyy BBC:n
poliittisen ja vähän kyynisenkin toimittajan Jeremy Paxmanin
piinapenkistä.

Brittien loistava retoriikka, esiintymistaito ja älykäs
sanailu ovat osa ohjelmaa ja älyllistä ilotulistusta. Poliitikot joutuvat
perustelemaan päätöksiään ja toimittajat kansan puolesta vaativat
vastauksia. Siellä media on arvaamaton mahti eikä se anna ilmaista
mainosaikaa.

Suomalainen televisiotentti on yhä kiltti ja kohtelias. Hyvä niin.
Suomalaiset ovat hitaita puhumaan ja meillä on kankea kieli. Muualla
lännessä vain nopeimmat elävät ja siitä syntyy sähköä ja väreilyä. Me
kuuntelemme hyvin, mutta osaammeko kysymällä kysyä olennaista.

Siksi mietin, miksi vaalikeskusteluissa puhutaan tulevaisuuden Suomesta
niin vähän ja katsotaan niin paljon menneisyyteen. Suomessa voimme yhä
tarkkailla muita vähän syrjästä emmekä huomaa, että maailma pyörii myös
akselinsa ympäri ja olemme keskellä murrosta.

Mihin on vaalikeskusteluissa unohtunut Kiina
tai Intia ja niiden rooli maailmanpolitiikassa? Missä keskustellaan
maahanmuuttajien tuomasta muutoksesta yhteiskuntaan? Miksi ilmastonmuutos
ei hätkäytä meitä vaihtamaan päättämättömiä päättäjiä. Missä on
luettavissa ydinvoimaloiden riskianalyysit terrorismin välineenä? Tai
miten toimitaan, kun syrjäseutujen apatia ja elämän näköalattomuus
masentavat nuoria.

Mediakin on syypää vaalitenttien latteuteen ja ihmisten vieraantumiseen
politiikasta. Saati että tasavallan presidentiksi saattaa lipsahtaa
ihminen, jonka visioista ei ole mitään tietoa. Ehdokkaista on saatava irti
enemmän. Kritiikkiä ei pidä pelätä puolin tai toisin. Siitä syntyy
hankausta, joka antaa uutta energiaa suomalaiseen politiikan ja median
jähmeyteen ja ehkä äänestäjille tietoa ja taitoa valita se paras ehdokas.


Iiris Kivimäki

Kirjoittaja on Heidi Hautalan kampanjapäällikkö

Blogi politiikanteon välineenä

Posted on 2006.01.04 at 12:00
Presidenttiehdokas Tarja Halonen ei kuulemma ole innostunut blogeista, koska ei halua pitää julkista päiväkirjaa. Helsingin Sanomien bloggaavat toimittajat ovat innostuneet blogeista, koska haluavat pitää julkista päiväkirjaa. "Kirjoitan jouluaaton lehteen kolumnia. Se on työlästä," valittaa Lasitalon emäntä alias päätoimittaja Reetta Meriläinen joulun alla omassa HS-blogissaan.

Suomalaisessa politiikassa blogi mielletään yhä jonkinlaiseksi verkkoon siirretyksi päiväkirjaksi, johon voi kirjoittaa, miltä tuntuu kun sataa räntää kauluksesta sisään. Toisaalta blogin voisi ymmärtää myös uudenlaiseksi tavaksi tehdä journalismia – ja politiikkaan. Kaikki, joilla on pääsy nettiin, voivat olla aktiivisia kansalaisia, julkaista ja vastaanottaa tietoa, kuten perustuslain sananvapauden määritelmässä todetaan.

Amerikassa blogit ovat olleet jo muutaman vuoden oleellinen osa ”oikeaa” journalismia ja politiikan tekoa. Ennen tiedot vuodettiin lehdistöön, nykyisin virkamiehet, poliitikot ja tavalliset työntekijät julkaisevat arkaluonteisia tietoja suoraan blogeissaan. Oikeusjuttuja on jo nähty, suurimpien puolueiden mediastrategia tunnustaa blogit ja verkkoviestinnän oleelliseksi kampanjoinnin osa-alueeksi. Toimittajat ottavat arvostetuimmat blogit vakavasti.

Uusin esimerkki tulee kuitenkin Ranskasta. Bloggari – tavallinen kansalainen – Le Meur pyysi joulukuun puolessa välissä pääministeri Nicolas Sarkozyltä haastattelun blogiinsa. Sarkozy suostui ns. podcast eli ääninauhatyyppiseen haastatteluun ja Le Meur laittoi nauhan blogiinsa kaiken kansan vapaasti ladattavaksi ja kuunneltavaksi ja Ranskan poliittinen eliitti kohahti. Mutta kuka voisi olla Suomen ensimmäisen podcast-presidentti?

Linkki:
http://www.loiclemeur.com/

Pauli Alin

Kirjoittaja on tukiryhmän blogivastaava


Edelliset 10